Ohjaajanne Anu Tuomaala
Koulutus: joogaopettaja, Grounding® Yin joogahoitaja, liikunnanopettaja (LitM)
Asun Porvoossa. Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi lasta.
Innostuin kehittämään Ikimetsän® joogaa huomatessani metsän voiman. Olen monesti huomannut metsässä joogaamisen parantaneen omaa oloani esimerkiksi flunssaisena. Hyvinvointini on parantunut nopeammin metsässä kuin vain kotona levätessäni.
Kevääseen 2023 mennessä olen vienyt yli 7000 ihmistä joogaamaan, rentoutumaan ja rauhoittumaan metsään. Olen onnellinen todetessani, että yhdessä hyväntahtoisella asenteella tehdyt rauhalliset ja helpot jooga- ja venytysliikkeet metsän vaikutuksessa rauhoittavat jokaisen ihmisen mielen hetkessä. Kehon ja mielen tasapainottuessa kiire, stressi ja erilaiset roolit hälvenevät, sielukkuus lisääntyy ja ihmisestä tulee jälleen oma suloinen itsensä.
Vaikka pystyn helposti palauttamaan mieleeni kotiseutuni Pohjois-Karjalan Ylämyllyn kylän kangasmetsän tuoksun kuumana kesäpäivänä, on sydämeni metsä nykyään Porvoon Haikkoossa, vanhojen jykevien kuusten ja mehevän sammalen sylissä.
Tilaustunnit ja -kurssit sopimuksen mukaan Uudenmaan alueella. Ota yhteyttä!
Ikimetsän rentoutus-kurssi viisi kertaa Haikkoon metsässä Porvoossa sunnuntaisin klo 18-19.30 ajalla 7.5-4.6.23.
Mennään metsään kävelemään, venyttelemään, hengittelemään, rentoutumaan ja olemaan yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa.
Viiden kerran Ikimetsän rentoutuskurssi Porvoossa, Haikkoon metsässä sunnuntai-iltaisin klo 18-19.30 ajalla 7.5-4.6.23.
Viiden kerran kurssin hinta on 75 euroa.
Tervetuloa mukaan mukavaan joogaporukkaan! Ilmoittaudu www.ikimetsanjooga.fi/040-7794754/anu@ikimetsanjooga.fi.
Facebook: Ikimetsän jooga
Instagram: ikimetsanjooga1
Tunnit ohjaa Ikimetsän® joogan Anu Tuomaala, joogaopettaja, Grounding® Yin joogahoitaja, LitM, liikunnanopettaja.
Ilmoittautuminen puhelimitse 040-7794754, sähköpostitse anu@ikimetsanjooga.fi tai ilmoittautumiskaavakkeella www.ikimetsanjooga.fi sivujen kautta.
Tule sellaisena kuin olet, lähde kotiin hetken huokaisseena ja virkistyneenä!